Tiesin itse jo alusta asti, ettei kaikki ole hyvin. Epäilinhän oireita tännekin moneen otteeseen. Ravattiin kontrolleissa ja ultrissa enemmän kuin laki sallii. Mulla vaan oli sellainen olo. Se olo jatkui tiistaina, vaikka saimme nähdä sydämen sykkeet. Tiesin alitajunnassa tämän. Kun eilen vuoto vaan yltyi ja alkoi tulla hyytymiä aloin jo tehdä surutyötä. Keskipäivällä aloin saada todella voimakkaita kramppeja ja verenvuoto yltyi. Sitten se tuli. Meidän vauva tuli ulos.
Olin yksin kotona ja oli todella traumaattista nähdä itse se, joka mun vatsassa oli ollut. Miksi se ei vaan mennyt muun vuodon mukana pois. Kuva on piirtynyt verkkokalvolle ja edelleen itkettää, kun mietin sitä hetkeä.
Illalla lähdettiin taas Naistenklinikalle. Kivut oli helpottaneet ja olo oli tyhjä. Pääsimme ultraan. Kohtu oli tyhjä. Hän oli poissa.
Mutta näin tämän piti mennä. Ehkä vauva ei ollut terve. Ehkä hänellä ei ollut tarpeeksi hyviä valmiuksia tähän maailmaan. Todennäköisesti raskaus olisi mennyt kesken jossain vaiheessa. Onneksi se kävi näin pian.
Tuska on sydäntä riipivä ja eilen tuntui, ettei tästä pääse mitenkään eteenpäin. Nyt kuitenkin jo helpottaa. Aika parantaa haavat.
Hipaisi hiljaa enkelin siipi, kauneinta maailmassa näytti.
Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti.
Nukkui pieni enkelin siipien suojaan ja lähti,
nyt pikkuinen on taivaan kirkkain tähti.
Salaa sitten ovesta hiipi, enkelin oikeutta käytti.
Nukkui pieni enkelin siipien suojaan ja lähti,
nyt pikkuinen on taivaan kirkkain tähti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti